Kävin eilen erään bloggaajaystäväni ihanassa puutarhassa. Kasveja oli
runsaasti, istutusalueet hallittuja ja huolellisia sekä yhdistelmät tosi
kivoja. Silti ystäväni pyöritteli päätään, kuinka on pihalla koristekasvien
suhteen.
Katsellessani niin kovin valmiin näköistä jälkeä tunsin ihan pienen vihreän pistoksen.
Niin, kahdehtia. Ja kaveria vielä. Mutta kun minäkin haluaisin. Joskus sitä heikkona hetkenä vain syyllistyy siihen inhottavaan hommaan. Synkkyyden sijaan päätin kuitenkin tutkia kaverin hauskaa tapaa tehdä perennojen pyöreillä muodoilla ihania reunoja, upottaa suhteellisen pieniä puita pensaiden joukkoon sekä moitteetonta kanttaamista.
Tänä kesänä valmistunut iso kukkiva alue on saanut pitkästä aikaan tunteen, että meilläkin mennään eteenpäin. Vaikka sisääntulo antaa odottaa itseään, niin siellähän odottaa.
Toista bloggaajakaveriani lainaten: "Luota prosessiin".
Niinhän se on, että toisen pihassa näet valmista ja kaunista ja omassa kaikki ne toteuttamattomat ideat ja keskeneräiset hommat :) Onkohan kaikilla puutarhaan hurahtaneilla se sama ongelma, koskaan ei voi olla täysin tyytyväinen... (Itse tunnustan ainakin tämän.)
VastaaPoistaMä olen kyllä ihan yllättävän tyytyväinen niihin jo tehtyihin osiin. Mua tympii lähinnä ne isot, täysin laittamattomat rikka-alueet, jotka on edellisen asukkaan / maaremppojen jäljiltä.
PoistaKomppaan Marikaa, aina sitä vaan omassaan näkee kaiken keskeneräisen. Mutta täytyis vaan oppia ajattelemaan, et puutarha on prosessi. Aina on jotain meneillään. Eilenkin revin liikaa levinnyttä pikkutalviota monta tuntia, ja nyt taas on uusi keskeneräinen kohta, mihin tarttis saada jotain järkevämpää. Valmista ei ole koskaan. Ja se on toisaalta hauskaa.
VastaaPoistaYritetään luottaa prosessiin, se oli tosi hyvin sanottu. :)
Mä olen aina ajatellut niin, mutta nyt olen kyllä ajatellut, että piha pitää olla sisääntuloineen klaffissa siihen mennessä kun täytän 40. Sitten aloitan uuden kierroksen. Onneksi ei tule valmista koskaan. Mä olen jo tänäkin kesänä myllännyt niitä valmiita alueita, vaikka laittamatontakin olisi vielä. Ihan vaan koska se on niin KIVAA! :D
Poista<3
VastaaPoistaSe on kumma juttu, miten sitä omassa pihassaan näkee vain kaiken keskeneräisen. Ja vieläpä juuttuu niihin. Siksi onkin niin ihanaa saada vieraita, jotka kiinnittävät huomiota kaikkeen muuhun. Osaa taas hetken itsekin nauttia "valmiista" puolesta. Mutta kuten Riina sanoi, valmista ei tule koskaan. Se vasta tylsää olisikin!:)
Sun pitää useammin kutsua bloggaajia kylään. Se voi tosin olla, että sulla nousee hattuun vielä :D Lav juu <3
PoistaValmista ei tule koskaan, sen olen havainnut:) Minua kadehdituttaa, kun meillä sateet saivat perennat repsottamaan hujan hajan pitkin maata, mutta naapurissa ne kukoistavat komeassa ojennuksessa. Höh!
VastaaPoistaTuossa ei voi olla prosssista kyse. Selkeää kettuilua naapurin kasveilta :D
PoistaTuo on niin totta, että pihalla mikään ei koskaan ole valmista. On ideoita, haaveita, suunnitelmia, keskeneräisiä projekteja ja tekemättömiä hoitotoimia. Lisäksi kasvit kasvavat tai eivät tai kasvavat eri suuntaan kuin itse ajattelee. Tuskin puutarhanhoito olisi kovin mielekästä ilman haasteita ja yllätyksiä.
VastaaPoistaKyllä täällä blogistaniassakin välillä tulee sellaisia "kateuden" fiiliksiä. Sitä alkaa miettimään, että mitä muut tekevät oikeammin tai enemmän tai mitä ikinä tekevätkään, kun heillä on niiiiin ihania puutarhoja - muka verrattuna siihen omaan. Jokaisella on omat "taikuutensa" ja jokaisella on myös ongelmapaikkansa. Onneksi negatiiviset tunteet ovat hyvin nopeasti ohi meneviä ja toisaalta niissä piilee myös ideoiden ja uuden draivin siemen. Usein sellainen pieni tyytymättömyys ennakoi jotain tulevaa ja kun antaa sille mahdollisuuden, syntyy jotain mukavaa.
VastaaPoistaJoskus katselen sellaisia uudehkojen valkorapattujen kivitalojen muutamalla valikoidulla havulla ja sopivasti sommiteluilla kivillä varustettuja tiptop -puutarhoja ajatellen, että onpa fiiniä. Sitten tömähdän maan pinnalle ja totean, ettei sellainen piha pitkään minun käsissäni tiptop-fiini olisi, vaan sinne pitäisi istuttaa sitä sun tätä ja se jatkuisi loputtomiin - luultavasti. Jokainen puutarha on ihana, omalla tyylillään ja tavallaan.
Tuttuja ajatuksia :) Itseäni vaivaa erityisesti aurinkokateus, meidän piha kun rajautuu etelän suunnalta korkeaan mäntymetsään, joka aikalailla varjostaa. Toisaalta moni meillä käyvä kiinnittää ihailevan huomionsa juuri siihen tosiasiaan, että saamme asua metsän naapurissa..
VastaaPoista