Kyllin hyvää

Kun keli antaa parastaan ja kevättyöt etenevät hyvää tahtia olen tyytyväisin. Se ei tarkoita, ettenkö olisi tänä keväänä haravoinut ja kykkinyt räntäsateessa ja raekuuroissa. Koska niin se meillä täällä menee. En jaksa hermostua keleistä, koska olen vihdoin päässyt ulos lempipuuhani pariin.

Väsähdän nopeasti someen, joka tuntuu monikertaistavan sateiden ja kylmän luissa ja ytimissä tuntuvan kurjuuden. En halua lähteä siihen mukaan, koska siitä tulee vain huono olo. Kesti vuosikausia oppia asennoitumaan pieniin ja isoihin pettymyksiin maltillisesti. Onko märehtiminen tuonut ikinä mitään hyvää elämääni? Siihen on tosi vaikea vastata. Ihan nopeasti en keksi yhtään asiaa. 

Mietin monet asiat sitä kautta mikä on kyllin hyvää. Sitä ovat tällä hetkellä ainakin tämän viikonlopun kestävät lämpimät kelit, askeleen siistimpi sisäänkäynti kuin viime kesänä, lähes kokonaan haravoitu piha ja pala rauhaa kiireen keskellä. Tosi hienoja juttuja ovat perheviikonloppu ja kukkaan puhjennut puutarha. Suureen määrään onnea ei oikeasti tarvita suuria asioita, pienetkin riittävät. 

Asennemuutokset ovat tosi vaikeita juttuja. Ei se minullakaan tapahtunut päivässä, kuukaudessa tai vuodessa. Se oli pitkä prosessi, joka vaati melko raadollista itsetutkiskelua, vähemmän kauniiden piirteiden myöntämistä ja luopumista. Koska märehtiminen tuntui niin tutulta. En osaa sanoa missä vaiheessa muutos tarkalleen tapahtui. Sen huomaaminen oli ennen kaikkea huojentavaa, koska positiivinen elämä on niin paljon helpompaa. Se myös tuo lisää positiivisia asioita ja onnistumisia elämään.

Tiedän olevani monissa asioissa utopistinen, suuruudenhullu ja yltiöpositiivinen, kun unelmoin jostain. Teen niin koska se on hauskaa. Mutta isoin juttu on se, että osaan myös luottaa siihen, että maailmani ei romahda, vaikka suunnitelmat muuttuisivat. 

Ja katsokaa nyt tätä eilisen kukkaloistoa! Nopeasti laskien kymmeniä syitä olla iloinen.

Aurinkoista sunnuntaita!