Terveisiä Nessalta

Perheen taatusti rapsutetuin jäsen täyttää pian vuoden ja on kotiutunut meille valtavan hyvin. Elämä koiran kanssa (vuosien tauon jälkeen) on vaatinut totuttelua. Lenkkeily ei ole ongelma. Olin unohtanut miten paljon karvaa näistä kavereista lähtee. Ehkä siksi, että viimeksi äiti hoiti siivoamisesta päävastuun. Olen luonut koiran lisäksi syvän ystävyyssuhteen myös imuriin joten homma alkaa jo lutviutua. 

Nessa the Rescuedog on mitä valloittavin persoona. Sä kävelee ikkunalaudalla kuin kissa, pissa kuin poikakoira (kyllä koipi nousee komeasti) ja rakastaa pihistää tavaroita. Tämän ikäisessä koirassa viehättää sen kyky omaksua käskyihin liittymättömiä sanoa kuten ruoka, syömään ja parveke. Olen melko varma, että se tietää myös sanan nakki. 

Ja kuten kuvasta näkyy, se on vallannut sydämien lisäksi myös meidän sängyn. 

Aurinkoista torstaita! 

Sateen jälkeen

Juhannus on jo tukevasti takanapäin, mutta Suomen sää on keskellä kesää yhä vain kumman oikukas. Täällä on satanut ja paistanut erikseen ja yhdessä. Päivän kestävä puutarhanhoito on ollut utopiaa ja sadekuuro on yllättänyt monet kerrat keittiöpuutarhaa kastellessa. Silloin olen pähkäillyt, että melkoista hullun hommaa sekä puutarhurilta että luontoäidiltä. 

Kurja on keli on antanut mitä parhaimman tekosyyn touhuta sisällä. Kyytiä ovat saaneet niin pyykkihuolto, vaatehuone ja hopeat (omat ja anopin lainahopeat) joita ei ole ollut aikaa kiillottaa ikinä. 

Saan ulkoilla riittävästi sateessa Nessa the Rescuedogin kanssa, etten sen lisäksi en viitsi enää puutarhaan lähteä. Tämä aamu yllätti vihdoin taivaantäyteisellä auringonpaisteella. Neppuli opettelee olemaan vetämättä remmissä ja pysähdyksen kohdalla on oiva hetki napata luonnonkukka aamun kimppuun. Ei tarvitse surra, vaikka ne karisevat niin vauhdilla. Lenkkejä nimittäin riittää. 

Suunnitelmissa oli jatkaa siivousta, mutta luulen että tämä päivä on omistettu puutarhalle. Lapsiakaan ei tarvinnut parin tympeän sisäpäivän jälkeen pakottaa ulkosalle. Omat ja naapurin muksut ovat löytäneet perinneleikit piilosen ja kirkonrotan minkä parissa vierähtää moni tovi. Tulee ihan oma lapsuus mieleen. 

Se olisi aurinkoinen keskiviikko tiedossa ainakin etelässä. Toivottavasti paistaa muuallakin. Nautitaan!

Herkät akileijat

Akileijojen kukinta-aika on luultavasti kesän paras hetki. Tähän aikaan kun kukkii niin moni muukin oma suosikkini. Ehkä tunnetta vahvistaa myös se, että tämä ensimmäinen valtava perenna-aalto osuu alkukesään. Koko puutarha tuntuu räjähtävän kukkaan kerralla. 

Akileijoja kasvaa meillä monessa paikassa. Isoin keskittymä on vanhojen hedelmäpuiden alla missä lukuisat erilaiset risteymät kukkivat. Kirjo on melko moninainen sillä taimet on kasattu kokonaan puutarhaan kylväytyneistä karkulaisista. Ihanimpia ovat lehtoakileijat ja jalostettujen lajikkeiden risteymät. Niistä jopa usein tunnistaa mitä lajiketta uutukaisissa on sekaisin.

Akileija ovat ensimmäinen perenna jonka kasvatin siemenestä. Lehtoakileijojen rinnalle olen hissukseen kasvattanut jalostettuja lajikkeita. Näistä 'White Barlow' tuntuu valtaavan koko ajan enemmän alaa. 

Akileija on mielestäni yksi parhaista kasveista aloittaa siemenestä kylväminen. Näiden kanssa on vaikea mennä vikaan. Olen kylvänyt näitä sisällä ja ulkona, kylvöpotteihin ja suoraan penkkeihin. Näistä viimeinen on taatusti se helpoin, kunhan keväällä muistaa olla kitkemättä taimia. 

Tämän kesän odotetuin kukinta on viime vuoden kylvöllä, joka kukki tänä kesänä ensimmäistä kertaa. 'Miss M.I. Huish' on tummaakin tummempi kaunotar!

Mukavaa ja toivon mukaan aurinkoista alkuviikkoa!

Keskikesän juhlaa

Toivottavasti teidänkin keskikesän juhla on kulunut leppoisissa merkeissä. Minun juhlani on yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Kimppu kukkia tienpientareelta ja rauhallinen tunnelma oli juuri se mitä kaipasin. Ei myöskään haitannut, että juhannusruusu yhtyi ilon pitoon. 

Ihanaa mittumaarin jatkoa, valoisia öitä ja kukkaisia unia!

Poikkeuksellinen kukinta

Toisistaan poikkeavat vuodet osuvat aina jonkun lajin eduksi. Tämä vuosi taitaa olla alppiruusujen juhlaa. Kukinta on komein mitä olen kymmenen vuoden aikana nähnyt. Jopa meidänvanhin ja hieman taantunut tuntematon liila kaunotar yhtyi ilonpitoon. Tämän lajiketta en ole onnistunut selvittää.

Alppiruusut ovat hätkähdyttävän eksoottisia suomalaiseen maisemaan. Suuret kerratut ja kirkkaat kukat hämmästyttävät vielä enemmän, koska ne kukoistavat myös varjoisimmissa nurkassa. Näin myös meillä. Metsäinen varjotarha tonttimme nurkassa hehkuu tällä hetkellä poikkeuksellisen värikkäänä.

Vaaleanpunaista 'Helsingin Yliopisto'- lajiketta meillä on useita. Olen istuttanut niiden eteen matalaa 'Elviira'-lajiketta. Hitaasti kasvavat pensaat alkavat neljäntenä kesänään tuntua vihdoin runsailta pensailta. Alkuun kun tuntui, että mitään kasvua ei tapahdu.

Alppiruusut ovat aina hienoja pensaita. Niiden vahamaiset, paksut ja hieman kiiltävät lehdet tuovat ihanaa vaihtelua puutarhaan. Kukinta on vain iso plussa. Pidän myös nuppujen aukeamisvaiheesta, kun jättimäiset nuput vasta rakoilevat. 

Kukinta on jatkunut jo päiviä ja toivon mukaan saadaan niitä vielä monta lisää. 

Ajelkaahan ruuhkissa varovasti :)

Villi puutarha

Eilinen ilta oli täynnänsä iloa ja valoa. Juuri tällaisten hetkien takia kaipaan kesää läpi talven. Iltaan ehti mahduttaa pikaisen uinnin läheisellä lammella ja takaisin tullessa oli ihana mennä syömään nuotiopaikalle. Kävin siirtämässä letkua silloin tällöin ja kastelukin hoitui kuin itsestään. 

Puutarha on ottannut päivissä ja tunneissa kiinni sitä minkä se viikoissa jälkeen jäi. Kaikki kasvaa nyt kohisten. Villliviini tuntuu ottavan päivittäin mittaa muutaman sentin lisää.

Lapset ovat olleet ihastuksissaan meidän uuteen Espegardin tulipataan. Sitä voisi siirrelläkin, mutta se löysi paikkansa niin nopeasti, että taidamme pitää sen tässä. Keittiön tavoin se kutsuu ihmisiä kerääntymään luokseen. 

 

Kesä joka tuntui olevan niin jäljessä muistuttaakin nyt ajallaan, että juhannus on ihan ovella. Tämä on mielestäni parhaan tuosuinen aika kesässä, kun myöhäisimmät syreenit yhä kukkivat ja juhannusruusu jo aloittelee. Lämpimät kesäillat tuoksuvat makealta ja suloiselta.

Tällä hetkellä näitä kuvia on erityisen ihana katsella, kun luonto päätti lisätä kastelun määrää.

Ihanaa tiistaita!

Puutarhan tuntu

Se on jännä miten joka vuosi havahdun ensimmäisen kunnon lämpöjakson jälkeen siihen, että keväinen piha tuntuu vihdoin puutarhalta. Tiedän, että moni muukin osaa samaistua tähän. Lämmön voi haistaa, ja aurinko tuntuu suloiselta iholla. Ensimmäisen kesäsateen tuoksu on yhtä kaivattu, kuin naapuruston syreenien makeus kesäiltoina. Perennat ovat kasvaneet mittaansa ja joka puolella kukkii vihdoin. Kahvikuppiralli on päivittäinen ilo ja kuvata ei edes ehdi niin paljon kuin kuvattavaa olisi.

Itsellä puutarhan tuntu osuu joka vuosi akileijojen aikaan. Vuosi vuodelta erityisesti jalompia lajikkeita on yhä enemmän. 'White Barlow' lajike tuli kaupanpäällisenä nettitilauksen kylkiäisenä. Yhdestä pikku taimesta on levinnyt useampikymmenpäinen Barlow-armeija. 

Olen mitä suurimmassa määrin perennapuutarhuri. Uskon vahvasti siihen, että pihan runko luodaan puuvartisilla kasveilla. Mutta oma pihani ei tuntuisi miltään ilman tätä kukinnan määrää. Joka vuosi se jaksaa sykähdyttää aina vain enemmän.

Joka kesä kasvava rakenteiden määrä on itselleni se toinen puutarhan tuntua lisäävä tekijä. Voisin rakentaa pergolan joka kulmalle. On ihana kun tilat ovat selkeitä ja vaihtuvia. Tänä kesänä perustettu kasvihuone on ihana lisä rakenteiden kirjoon.

Aion sitkeästi toivottaa aurinkoista sunnuntaita, vaikka tänne ainakin on lupailtu sadetta. Tulkoon molempia sopivasti!

Näin perustin kivikon

Meidän kivikko saa huokailemaan tähän aikaan vuodesta, kun harmaakäenkukat, hopeahärkki ja rönsyakankaali kukkivat runsaasti. Rakastan tätä vaalean ja purppuran värimaailmaa, joka on täydellinen pari luonnonkiville ja soralle. 

Kivikko sijaitsee tosi epäkätevästi sisääntulossa. Se on tavallaan hauskan näköinen, mutta toisaalta hieman villi juuri pihan sisäänkäyntiin. Paras puoli on se, että kun sen kerran keväällä huolellisesti siivoaa, on se aikalailla klaffissa koko kesän. Kokeilen alueella luonnonkasveja puutarhakasvien seassa, joten muutamaa kesän aikana kylväytynyttä rikkaa ei helposti tajua ylimääräiseksi. 

Kivikko on syntynyt luonnonkivien lisäksi, muutamasta liuskekivestä, pölleistä, tiilistä, sorasta sekä ruosteisista hommeleista kuten kaivonrenkaasta. Kivikolle ei ole niin helppo antaa perustusohjetta. Paras kun tuppaa syntymään paikkaan, joka on luontaisesti moreenipohjainen, kuiva ja paahteinen.

Olen istuttanut sinne minne multaa on saanut 10-40 senttiä mahtumaan ja valinnut kasvit sen mukaan. Ohuimpaan multakerrokseen on istutettu lähinnä mehikasveja ja maksaruohoja. Kivikon rehevämmät laitamat kasvavat valtoimenaan leviävää viiruhelpeä, erilaisia pensaita ja matalia havuja. Koko kivikossa ei ole minkään sortin kankaita, ei edes poluissa. Hiekkapohjan päälle olen kantanut kerroksen kivituhkaa. Siinä kasvaa iloisesti kaikenlaista luonnonkasvia, joita sitten kitken sen mukaan mikä ei miellytä silmääni. Nopeiten lähtöpassit saa apila.

Kivikko on noin 80 neliön kokoinen. Pääty on puolivarjoinen ja suuren vaahteran katveessa. Pieni riippapunapaju on superihana pikkupuu, joka on kuin tehty kivikkoon. Havut ja pensaat kasvavat samassa kasvualussa, joka on melko neutraali. Ei siis kovin hapan tai kovin emäksinen. Ja kaikki kasvit viihtyvät sulassa sovussa. Sopiva sekoitus valmistuu pohjamaan hiekasta, kompostista, turpeesta ja puutarhamullasta. 

Mehikasveja ja maksaruohoja kasvaa kivikossa vaikka kuinka monta sorttia. Pysäyttävin niistä on mehitähti 'Othello', joka on mehitähdeksi hätkähdyttävän punainen ja kookas. Tämän kasvin tuntuu huomaavan jokainen kivikon vieras.

Aurinkoista viikonloppua!

Kasvilahjoja

Olen hyvin tunnevetoinen ihminen mitä tule puutarhaani. Monen muun tyhjästä aloittaneen tavoin pihastani löytyy useita lahjaksi saatuja kasveja ja kavereilta lohkottuja perennan jakotaimia. Hoitovapaalla ollessani tämä apu oli valtavan tervetullut. Aika harva ystävistä hifistelee lajiketasolla. Lajikkeiden sijaan muistan jokaisen kasvin, jonka ystäviltäni tai perheeltäni olen saanut. Ne kulkevat antajiensa nimillä. Siellä ne vierekkäin istuvat; Riitta, Sanna, Cata, Riikka, Maria ja kumppanit. 

Hyvä ystävä kuuntelee myös ne rivien välissä piilevät toiveet ja haihatukset. Sellainen on esimerkiksi tämä sinisarja, jonka sain hyvältä ystävältäni yllärinä synttärilahjaksi. Hän tiesi minun pitävän kasvia liian kalliina kesäkukkana, joka kuitenkin on mitä upein kasvi. Siellä se nyt ruukkuryhmässä ylväänä kukkii. Ja kyllä on mieletön! Niin mieletön, että ihmettelen miten en ole tätä raaskinut ostaa. 

Harrastatteko te paljon taimien vaihtoa? Minkä nimisiä kavereita teidän penkeissänne lymyää?

Ihanan aurinkoista keskiviikkoa!

vie mennessäsi, tuo tullessasi

Täällä on otettu kesäkuuta urakan kanssa kiinni. Isoin ponnistus on ollut ruukkupuutarhan perustaminen oleskelualueelle ja parvekkeelle sekä yleinen pihan siivous. Isossa ja rinteisessä pihassa ei käveleskellä turhia. Jokaisella askeleella on suunta ja tarkoitus. Syli on aina täynnä jotain tavaraa, oli suunta mikä hyvänsä. 

Asiat valmistuvat ehkä himpun hitaammin, mutta toisaalta moni asia valmistuu samaan aikaan. Samalla kun haen multaa ja ruukkuja, kuskaan kevään ja talven jälkeistä rompetta kohti autotallia. Välillä saatan eksyä hieman kitkemään, kun tekee mieli huilata kaiken roudaamisen keskellä. Sain viime viikolla blogiystäväni kylään, joka ihmetellen katseli tyhjää parvekettamme. Hän totesi, että kuvista sitä ei tajua miten iso ponnistus se on saada täyteen. 

Kasviruukkuja on valmistunut tasaiseen tahtiin parvekkeelle ja ulkosalle. Kokeilin ensimmäistä kertaa isoa ruukkuryhmää oleskelualueelle taivasalle. Ryhmässä on kaikkea mistä pidän! Heiniä, tummaa hirssiä, hyvin vähän kukkia, upeita lehtimuotoja ja sävyjä. Vaikka usein kokeilen muutakin, ovat nämä tummanpuhuvat ryhmät se omin juttu.

Täällä tulee vettä kaatamalla. Mikä loistosyy jäädä sisään siivoamaan. 

Reipasta viikonalkua!

Kompostin aarteita

Ilo oli ylimmillään, kun törmäsin kompostissa kahteen tanakkaan raparperin taimeen. Olin unohtanut nostaa itselleni ruukkuraparperin tänä vuonna ja se harmitti vieläkin. Valmiissa kompostissa uinuneet vanhat (ja jo kuolleeksi luulemani) taimet olivat sopivan hetken tullen päättäneet nostaa päätään. 

Kompostin uumenista nousevat taimet ovat joka kerta yhtä ilahduttavan yllättävä näky. Omassa kompostissa kasvaa usein joku hyötykasvi tai krassi. Joskus löytö on niin loistava, että se on nostettava talteen. Raparperin koristeellisuus ruukussa on vailla vertaansa. Suuret lehdet ja punaiset varret tekevät raparperista kauneimman hyötykasvin.

Se olisi puutarhapäivä taas tänään. Leppoisaa sunnuntaita!

Odota! täältä tullaan kesäkuu!

Kesä on lähtenyt jo kunnolla käyntiin, mutta minä tunnun jämähtäneen jonnekin toukokuun alkuun. Vaikka pihan kevätkunnostus valmistui ajallaan, on parveke yhä pesemättä, kesäkukat istuttamatta ja keittiöpuutarhakin hieman heitteillä. 

Huithapelina en jaksa ottaa tällaisista asioista stressiä. Ne valmistuvat vauhdilla, kun vaan saan hommat työn alle. Joskus ihan oikeat työt ja perhe menevät puutarhan edelle. Niin tärkeä kuin se onkin. 

Luulen, että nyt on aika laittaa hihat heilumaan ja saattaa parveke ja keittiöpuutarha samaan aikaan muun puutarhan kanssa. Uhkeana kukkivat särkyneetsydämet muistuttavat hanakasti, että se on kesä nyt. Aika herätä talviunilta ihan kokonaan, ettei tämä ihanuus mene vallan ohi. Jos nyt ensi viikolle jo uskaltaisi parvekekuvia luvata.

Ihanaa viikonloppua!

Lempikukkia

Kevät kului hieman huolestuneissa merkeissä, kun valtavat koivun rungot makasivat herttavuorenkilpien päällä useamman viikon. Mietin miten poloiset painon alla kestävät puusavottaan asti.  Tiesin kasvuston korjaantuvan nopeasti, mutta tätä kesää se ei välttämättä pelastaisi. 

Herttavuorenkilvestä on vuosien saatossa tullut suosikkini. Pidän jopa sen lehdistä, kun kasvusto on hyvin hoidettu. Tämä vuosi mennään hieman kellastumilla ja ripsuisilla lehdillä, mutta tiedän kasvuston olevan täysin kunnossa jo ensi keväänä. Myös se tekee tästä perinteisestä kasvista niin ihanan. Se on uskomattoman luotettava, terve ja sitkeä. 

Kukinnot muistuttavat mielestäni hyvin paljon tällä hetkellä niin kovin muodikasta vahakukkaa. Myös herttavuorenkilven kukinnot toimivat leikkoina. Lehdet jätän suosiolla puutarhaan. 

Meidän kasvustomme kasvaa uljaana järeän ja metrejä pitkän kivipaasin päällä. Pidän erityisesti kasvin tavasta ryöpsähtää isoina kasvustoina yli laidan. Alun viharakkaussuhde on muuttunut ajansaatossa lempeäksi rakkaudeksi tätä perinneperennaa kohtaan. Puutarha ei tuntuisi enää omalta ilman sitä.

Aurinkoista keskiviikkoa!

Mikäs se siellä

On pitänyt viime päivät haipakkaa keittiöpuutarhan kulmilla. Siellä se jo pilkottaa. Tämän näköinen haipakka. Saa nähdä tuleeko tuohon ihan oikeasti lasitkin joskus. Nyt on vedetty happea, nukuttu hyvät yöunet. Ei kun jatkamaan ohjeiden parissa pähkäilyä. 

Nyt saa toivottaa pitkiä hermoja.

Minä toivotan ihanaa sunnuntaita!