Jo oli aikakin!

Kotiutuminen Savon seudulta paljasti joukon leuan venähtelyjä niin ilosta kuin surusta. Siinä missä mansikkapenkki pullisteli satoa, olivat rikat viettäneet puutarhajuhlia koko viikon. Voi apua!

Mansikkapenkki näytti pitkään tänä vuonna siltä, että sato nautitaan vihreänä. Lämpöaalto onneksi korjasi tilanteen. Mansikkapenkin muu tola onkin sitten toinen tarina. Kuten kuvista huomata saattaa, se on tuuhea kuin nurmikko - sillä lailla väärällä tavalla you know.

Metrejä pitkän mansikkapenkin alku nimittäin on kaikkea muuta oikeaoppinen. Ei ole kauniita eriteltyjä rivejä, ei kohopenkkejä tai katkottuja versoja. Nakkasin juuri sopivasti tyhjillään olleeseen penkkiin amppelimansikoiden jämät, jotka nopeasti intoutuivat versomaan kasvupaikan täyteen. Oli vissiin jotain muuta hommaa silloin käsillä. Kun satoa tuli siitä huolimatta, en jaksanut / viitsinyt tehdä muutosta parempaan. 

Nyt on turha edes arvailla enää mihin emokasvi loppuu ja mistä verso alkaa. Olen napsinut selkeimmät (polulle roikkuvat) versot pois, mutta siihen se hoito sitten jääkin. Hoitointoa ei varsinaisesti lisää se, että penkki on nyt todella kaunis. Pullisteleva penkki on kuin kauneinkin pensasryhmä. Ja kuten edellä mainittuna, nyt kun sitä satoa tulee niin olkoon siihen asti kunnes tämä keittiöpuutarhan häpeäpilkku hiipuu. Lupaan korjata tilanteen siinä vaiheessa.

Aurinkoista tiistaita!