Pala rauhaa - ja leivontaa

Olen aina ollut kova leipomaan. Allergiaperheessä se on ollut myös tapa saada jotain pientä arkikivaa lapsille niin, että kaupasta ei tarvitse ostaa montaa eri tuotetta.  Leivonta on myös omaa aikaa tai kivaa yhdessä tekemistä lapsen kanssa. Meillä leivontavuoroon pääsee aina yksi lapsi kerrallaan. On ihanaa viettää kahdenkeskistä aikaa jonkun kullanmurun kanssa. Pidän myös leivontaan liittyvästä rauhasta ja viipyilevästä tahdista.

Sunnuntain leivontalistalle pääsivät korvapuustit. Näitä on aina ihana tehdä ja ne maistuvat koko perheelle. Jalkapalloturnauksesta saapuva miesväki arvostaa näitä erityisesti. Allergioitakaan ei tarvitse jännittää. Pulla syntyy yhtä helposti munattomana ja maidottomana kuin se perinteinenkin taikina. Ja mitä löysempi taikina sen pehmeämpi pulla. 

Kyllä oli onni aikoinaan huomata, että meidän superallergikollekin kävivät juuri kaneli ja kardemumma. Näihin ja vaniljaan meidän leivonnaiset siksi monesti perustuvatkin. Ja mikä sen ihanampaa kuin perinteinen korvapuusti!

Leivonnalla on aina ollut jännä arkea tasapainottava vaikutus. Kun alkaa tuntua, että yhtään mihinkään ei ole enää aikaa, tuuppaan kaikki hommat sivuun ja alan kaivaa jauhoja esille. Taikinaa vaivatessa järjestyvät ajatukset eikä arkikaan tunnu ihan niin kaoottiselta. 

Nämä pullat hujahtivat parempiin suihin melkein saman tien. En tykkää leipoa valtavia määriä kerralla. Ihan siksikin jotta leipomaan pääsee taas mahdollisimman pian. Toinen melko itsestään selvä syy on housunkaulus, joka hillitsee jonkun verran innokasta kotileipuria. 

Tämän pullan myötä syntyi myös arkea helpottava työlista. Ruksi toisensa perään kertoo jo hoidetusta hommasta. Kuinka helpottavaa! Kyllä ne loputkin lutviutuvat omalla painollaan. Yksi kerrallaan.

Ihanaa ja aurinkoista tiistaita!