Tajusin juuri, että aloitin bloggaamisen lähes kymmenen vuotta sitten. Ensimmäinen blogini oli täynnä puutarhaa, askartelua, pieniä ja melko surkeita kuvia. Sitä mukaa, kun ikää ja ryppyjä on tullut lisää, on myös kamerakalusto ja kirjoitustaito parantuneet. Olen oppinut melko hyvin rajani sosiaalisessa mediassa, vaikka yhä palaan samaan ajatukseen: miten henkilökohtaisia asioita haluan jakaa, mitä voin blogissa julkaista ja ketä nämä jorinat kiinnostavat. Tätä peilaamista on hyvä harjoittaa aika ajoin, jos blogia julkisesti kirjoittaa. On hyvä olla sinut kaiken kanssa mitä julkaisee. Olen myös lakannut miettimästä liikaa sitä, pitääkö kaiken liittyä puutarhaan, vai voinko kirjoittaa muustakin. Ja miksen voisi? Minun blogini tämä on. On upeaa, että netissä riittää niin roppakaupalla luettavaa, että aikaansa ei kenenkään tarvitse uhrata sellaiseen mistä ei pidä.
Luin hetki sitten Maria Veitolan haastattelun, jossa hän sanoi, että somessa moni on taantunut 50-luvulle; laitetaan koti nätiksi ja poseerataan näteissä vaatteissa ympäriinsä. Melko herättävä ajatus. En yhtään ihmettele, että sellainen aiheuttaa varsinkin nuoremmille somen kuluttajille paineita. Olen välillä miettinyt, että olen myös onnekas, että ikää oli jo hieman kertynyt, kun aloin blogata. En muista milloin viimeksi meillä olisi sisustettu uusiksi jotain. Siirtelen tavaroita paikasta toiseen ja olen tietoinen, että sohva taitaa olla jo aikansa elänyt. Haaveilen sisustuslehtien parissa, mutta ahdistun kerskakulutuksesta. Haluan kestäviä juttuja. Myös itsetuntoni kestää sen, että sisustukseni ei ole viimeisten tai edes edellisten trendien mukainen.
Koska jokaisella on oikeus olla somessa. En halua ottaa siitä paineita - tai myöskään luoda niitä muille. Viihdyn meidän liian isossa talossa ja tykkään täällä monista jutuista. Joskus, mietin miten helpolta diginatiivien somettaminen näyttää. Kaikki taidot hyppysissä jo niin nuorena. Olisi ollut mahtavaa hypätä suoraan muutaman kiusallisen harjoitteluvaiheen yli. Kaikissa hetkissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Sisällöntuottamisesta on tullut minulle työ. Suurin osa teksteistä päätyy ihan muihin kanaviin kuin omiini. Mutta tänne on aina ihana palata. Tunnistan monia kommentin jättäneiden nimimerkkejä jo vuosien takaa. On ihana huomata, että aina tänne löytää yhä vain uusiakin lukijoita. Vuorovaikutus tekee tästä hommasta merkityksellisen. Se ja vapaaehtoisuus. Kirjoitan, kun haluan ja jaksan.
Toivotan kaikille ihanaa kuun viimeistä viikonloppua. Suuntaan huomenna toivon mukaan joulumarkkinoille. Ehkä törmään siellä muutamaan teistäkin.
